Suomessa on yksi urheilulaji jonka pääsarjassa urheilijat ovat käytännössä järjestäen ammattilaisia. Tämä laji on siis jääkiekko. Tästä johtuen on menty enemmän ja enemmän kohti "palkkaussarjaa", jolloin riskinä ovat junioritoiminnan hyytyminen. On äärimmäisen tärkeää, että juniorit saavat mahdollisuuksia näyttää kykyjään korkeimmalla mahdollisella tasolla, ja täten saada isoja pelejä alle. Huippupelaajaksi kehittyminen vaatii ainakin kolme askelta:
1) Motivaatio. Jos ei juniorilta löydy halua ja motivaatiota menestyä, ei myöskään tästä nuoresta kasva maailmanmestaria. Etenkin on piirissä liian moni junnu on mukana sen vuoksi kun: "Iskä haluaa". Toki aina ei haluta reenata ja silloin keppi toimiikin välillä paremmin kuin porkkana, mutta joka tapauksessa täytyy se urheilusydän löytyä lapselta, eikä pelkästään isältä.
2) Päämäärätietoinen treenaaminen. Jo juniori-iässä on tehtävä päämäärätietoisesti töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä ei kuitenkaan tarkota sitä, että jos haluat pelata isona golfin kuuluisimmalla kiertueella PGA Tourilla, niin täytyy aamusta iltaan hakata palloa rangella eikä tehdä mitään muuta. Treenaamiseen kuuluu urheilu kokonaisvaltaisesti, mutta myös sosiaalinen kouluttautuminen. Lajissa kuin lajissa on hyötyä myös muiden lajien harrastamisesta ja yleisestä kuntoilusta. Huolestuttavasti Suomessa tätä ei välttämättä aina havaita, vaan paineet juniori kohtaan lajivalinnan tekemiseksi nousevat jo varhaisella iällä. Kuitenkin äärettömän moni tämän hetkisistä huippu-urheilijoistammekin on tahkonnut nuorena lajia kuin lajia. Tärkeä osa nykyurheilua on myös ihmisten kanssa toimeentuleminen. Tämän vuoksi sosiaalinen kouluttautuminen nostaa arvoaan jatkuvasti nykyurheilussa. Esimerkiksi hyvin median kanssa toimeentuleminen pelastaa monta huonoa urheilullista suoritusta.
3) Mahdollisuudet. Tämän jutun pääpointti. Kun kaksi ensimmäistä kohtaa on toteutunut tullaan luonnollisesti tähän kolmanteen. Jos nuori urheilija ei saa mahdollisuuksia osoittaa kykyjään riittävän tehokkaasti, on luonnollinen seuraus turhautuminen. Siinä tilassa missä jääkiekko elää tällä hetkellä Suomessa, on äärimmäisen tärkeää että nuorille hyville pelaajille annetaan vastuuta. Mielestäni yhden suomalaisen nuoren pelaajan peluuttaminen on 20 kertaa arvokkaampaa kuin yhden tuontiulkomaalaisen. Oman junnun peluuttamista puoltaa moni asia. Se on seuran taloudelle riskitöntä, toisin kuin ulkomaalaisen hankkiminen, lisäksi sillä pelataan tulevaisuuteen kokemusta ja nostetaan myös tämän pelaajan markkina-arvoa. Omien junnujen peluuttaminen on lisäksi saanut ainakin Tampereella myöskin porukkaa halliin ihan eri tavalla kuin aikasempi 90 ,-ja 2000-luvun ostoilves. Mikään ei lämmitä Ilves katsojan sydäntä niin voimakkaasti kuin se kun ne oman kylän pojat taistelevat viimeiseen saakka vaikka peli olisi 5-0 kolmannessa. Moni ihmettelee miksi Ilveksen katsojakeskiarvo on huonosta liiga sijoituksesta huolimatta neljänneksi korkein. Tässä suurin syy. Turpaan tulee välillä ja lujaa, mutta who cares? Viime kaudella lento riitti kuitenkin liigassa puolivälieriin saakka. Suurin kontrasti liigan sisällä löytynee käytävän toiselta puolelta hakametsässä. Dufva on tuottanut Tapparaan Ahtolaa ja Skinneriä, ja mitä sillä saa? No taistelun liigan 11. tai 12. sijasta yhdessä Ilveksen kanssa. Jippii! Suomalaisesta urheilukulttuurista puuttuu pitkäjänteisyys ja kaukokatseisuus. Seurojen "isot herrat" eivät osaa katsoa tulevaisuuteen. Toisaalta tämä johtuu toki myös kannattajien malttamattomuudesta, mutta joka tapauksessa Ilves väki on mestaruutta odottanut 26 vuotta niin ehkä tämä on opettanut pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen, että jos nyt maltetaan muutama vuosi kasvattaa joukkuetta niin ehkäpä palkinto vielä odottaa. Kärpät ja TPS ovat tarttuneet SM-liigassa myöskin samanlaiseen projektiin kuin Ilves. Pitkäjänteisyyttä löytyy. Esimerkiksi Pekka Virta antoi sekä Ilvestä, että Jokereita vastaan valtavasti luottoa osastolle Kulmala, Lehkonen ja Ristolainen ja vaikka pojille muutama virhe tulikin niin tuli myös valtavasti arvokasta kokemusta kovista peleistä. Lisäksi mikä on valitettavaa niin virheet tuli Jokereita, eikä Ilvestä vastaan. Oulussa on tehty jo vuosia huipputason juniorikasvatusta erilaisten seurayhteistöiden sun muiden kautta. Parhaana esimerkkinä tästä on varmaankin Mikael Granlund, jonka HIFK myöhemmin brändeinensä kirjaimellisesti ryösti. Mutta nimet eivät lopu Granlundeihin, vaan sieltä löytyy Donskoita, Salomäkeä ja Pokkaa, jotka ovat kaikki jo hyvää liigatasoa ja Ara myöskin lyö heille kovasti luottoa.
Nämä lainalaisuudet eivät päde pelkästään jääkiekkoon vaan urheilukulttuuriin yleensäkin. Jääkiekossa ne vain tulevat parhaiten esille liigan lähes ammattilaisuuden vuoksi. Välillä tuntuu kyllä surulliselta katsoa lentopallo ja koripalloliiga joukkueiden rostereitakin, ja miten nämä joukkueet kasaavat pelinsä täysin ulkomaalaispelaajien ympärille. Tästäkin varmaan tässä blogissa joskus myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti